Kultahaverin Vapaa-aika

…kun oma aika on arvonsa kultaa

Haveri sijaitsee metsäisellä alueella, jossa on monia mahdollisuuksia eri mittaisille vaelluksille.

Euroopan kaukovaellusreitti E6: Haverin halki kulkee eräs Euroopan kaukovaellusreiteistä. Reitti lähtee Haverista kohti Seitsemisen kansallispuistoa sekä toisaalta Viljakkalan keskustan suuntaan. Euroopan kaukovaellusreittejä on yhteensä 11 kappaletta ja niiden kokonaispituus on lähes 60 000 km. Kriteerinä reiteille on, että sen on kuljettava vähintään kolmen eurooppalaisen maan alueella, oltava vähintään 500 km pitkä ja saatava hyväksyntä Euroopan Vaellusliitolta.

Suomessa kulkee kaksi kaukovaellusreittiä: E10 Lapin ja itäisen Suomen maisemissa ja E6 Kilpisjärveltä Haverin läpi eteläiseen Suomeen. Kokonaisuudessaan reitti kulkee Jäämeren rannalta Norjasta aina Korfun saarelle Kreikkaan. Euroreittien merkintää varten on suunniteltu oma kilpi, jota käytetään valtakunnallisena tunnuksena Suomessa kulkeville reittiosuuksille. Valkopohjaisella laatalla on musta painatus E6 / E10 Euroopan kaukovaellusreitti – European Long Distance Path.

Lisätietoja Suomen kaukovaellusreittien kartoista löytyy karttakeskuksen sivuilta.

Vaellus Seitsemisen kansallispuistoon: Seitsemisen kansallispuistoon on matkaa 35 kilometriä. Reitti kulkee Haverista Inkulan salmelle. Ensimmäinen taukopaikka on Keihäänmaan laavu n. 10 km Viljakkalasta. Väinänvuorta ennen polulta haarautuu Ikaalisten Luhalahteen johtava reitti. Väinänvuoren päällä on laavu (Keihäänmaa–Väinänvuori 5 km). Seuraavat etappipaikat ovat Vahonkosken laavu 4 km ja Latoveden laavu edelleen 11 km päässä. Latovedelle tultaessa Viljakkalasta on taivallettu kaikkiaan noin 29 km. Matka jatkuu tästä Seitsemisen suuntaan Särkilammin marjatilan kautta. Reitiltä on yhdysreitit Luhalahteen ja Arasaloon. Koko matka Viljakkalasta Seitsemisen kansallispuistoon soveltuu erinomaisesti patikointiin. Välille voidaan myös satunnaisesti ajaa latua kevättalvisin. Reitti on merkitty maastoon. Vaeltajille suositellaan hankittavaksi Pirkan taival –karttaa. Lisätietoja myös Editan kustantamasta Suomen retkeilyoppaasta sekä retkikartta.fi -sivustolta.

Metsäopetuspolku: Karhen koulun ympäristössä (n. 13 km Haverista) on Pirkanmaan metsäkeskuksen toteuttama 2,2 kilometrin mittainen metsäopetuspolku, jossa on erityisesti perheen nuorempien luonto-oppimiseen liittyvää tietoa opetustaulujen muodossa. Radan opetuskohteet liittyvät suotyyppeihin, jokamiehenoikeuksiin, metsän uudistamiseen, harvennushakkuisiin, maannostumiseen, puiden mittaukseen, taimikoihin, metsätyyppeihin sekä riistanhoitoon. Lisää tietoa Pirkanmaan metsäkeskuksen sivuilla.

(Visited 2,047 times, 1 visits today)

Sää Haverissa / Weather in Haveri

Viljakkala
23.06.2017, 18:47
Melkein pilvistä
Melkein pilvistä
17°C
Tuuli: 2 m/s PPL
Aurinko nousee: 3:41
Aurinko laskee: 23:17
Ennuste 24.06.2017
Päivällä
Sadekuuroja
17°C
Tuuli: 2 m/s E
Ennuste 25.06.2017
Päivällä
Melkein pilvistä, sadekuuroja
16°C
Tuuli: 3 m/s EEL
Ennuste 26.06.2017
Päivällä
Sadekuuroja
15°C
Tuuli: 2 m/s EL
 

Hae mökkejä / Search for cabins

Kultahaveri Facebookissa

Webmasters tools and resources